Mitä vertaisohjaajuus tarkoittaa?
Vertaisohjaajat ovat kävijöiden vertaisia: kulttuurista kiinnostuneita nuoria aikuisia, joilla on jollakin tapaa haasteellinen elämäntilanne esimerkiksi mielenterveyden, työllistymisen tai opintojen suhteen. Useimmat vertaisohjaajat ovat ensin osallistuneet ryhmiin tavallisena kävijänä ja hakeneet sen jälkeen koulutukseen. Joillekin koulutus on ensimmäinen asia, johon he lähtevät mukaan kulttuuripajalla.
Mitä vertaisohjaajakoulutukseen sisältyy?
Koulutus on laajuudeltaan yhteensä 27 tuntia ja koulutuspäivät ovat kestoltaan maksimissaan neljä tuntia. Niiden aikana käydään lävitse vertaisohjaajana toimimisen periaatteet ja käytännön asiat, pohditaan vuorovaikutusasioita ja valmistaudutaan erilaisiin tilanteisiin, ajatuksiin ja tunteisiin, joita voi tulla vastaan ryhmiä ohjatessa. Koulutuksen aikana suunnitellaan myös ensimmäinen oma ryhmä. Koulutuksen käyminen ei edellytä ryhmien ohjaamista ja siitä on hyötyä, vaikka et lähtisikään ryhmiä ohjaamaan. Vertaisohjaajat voivat olla ryhmien ohjaamisen lisäksi kulttuuripajalla mukana esimerkiksi teemapäivien ja tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa, toimintaesittelyissä ja luomassa hyvää ilmapiiriä.
Koulutuksessa saat vertaisohjaajan työkirjan ja muut materiaalit ja jokaisena koulutuspäivänä tarjotaan myös pientä syötävää.
Vertaisohjaajilta edellytetään kykyä kohdella ystävällisesti ja asiallisesti erilaisia ryhmäläisiä sekä kykyä sitoutua aikatauluihin ja sopimuksiin. Erityistaitoja ei vaadita. Työntekijät tukevat vertaisohjaajia koulutuksen jälkeenkin säännöllisillä mentorointikeskusteluilla, ammatillisesti ohjatulla vertaistyönohjauksella ja olemalla aina paikalla talossa. Vastuu haastavista tilanteista on työntekijöillä.
Vertaisohjaajakoulutus 12.1.-20.2.2024
Haluatko rohkeutta ja innostusta ohjata toiminnallisia ja luovia ryhmiä kulttuuripajalla?
Koulutus antaa mahdollisuuden löytää itsestään vahvuuksia ja innostuksen kipinöitä sekä tietoa, taitoa ja välineitä ryhmän ohjaamiseen. Koulutus sisältää alkuhaastattelun, jonka tavoitteena on käydä tarkemmin läpi koulutuksen sisältöjä, motivaatiota osallistua koulutukseen ja omaa tapaa oppia. Koulutus toteutetaan kulttuuripajan tiloissa 12.1.2024 alkaen.
Koulutuksen aikataulu:
perjantai 12.1 klo 9-12 koulutus alkaa. Tervetuloa kulttuuripajalle!
tiistai 16.1 klo 9-13
tiistai 23.1 klo 9-13
tiistai 30.1 klo 9-13
tiistai 6.2 klo 9-13
tiistai 13.2 klo 9-13
tiistai 20.2 klo 9-11 Valmistujaiset
Lisäksi ohjausharjoittelu yhtenä valitsemanasi keskiviikkona:
keskiviikko 24.1. klo 12-14
keskiviikko 31.1. klo 12-14
keskiviikko 7.2. klo 12-14
keskiviikko 14.2. klo 12-14
Ilmoittautuminen 13.12 mennessä. Koulutukseen mahtuu 8 osallistujaa.
Jos kiinnostuit koulutuksesta, niin ota yhteyttä toiminnanohjaaja Saana Alankoon.
044 420 2970
Kiinnostuitko?
Ilmoitamme tulevista koulutuksista nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Jos seuraavan koulutuksen ajankohta ei ole juuri nyt tiedossa voit olla yhteydessä työntekijöihin, niin huomioimme sinut seuraavan koulutuksen toteutuksessa.